Pahaniemen Pientaloyhdistys Ry on pientalo- ja vapaa-ajan asumisen puolestapuhuja. Liity mukaan!

Yhdistyksen tarkoituksena on koota yhteen alueemme pientalo- ja vapaa-ajan asukkaat. Yhdessä voimme vaikuttaa paikallisesti kaavoitukseen, ympäristöön, turvallisuuteen sekä asumisviihtyvyyteen. Tehdään kunnastamme paras mahdollinen paikka asua!

Edunvalvonnan lisäksi yhdistys voi järjestää myös paikallista toimintaa kuten luentoja asumisen asioista, tapahtumia, retkiä ja talkoita. Ota yhteyttä ja kerro, minkälaista toimintaa sinä kaipaisit alueellemme! Yhdistyksestä löytyy aina samanhenkisiä ystäviä, joten sinun on myös helppo toteuttaa itseäsi yhdistyksen kautta.

Omakotiliiton kautta, yhdessä muiden paikallisyhdistysten kanssa, voimme vaikuttaa valtakunnallisesti asumisen asioihin. Liitto ajaa pientaloasujien sekä mökkiläisen asioita erilaisissa työryhmissä sekä lausuntojen ja lakialoitteiden kautta. Liitto haluaa edistää pientalovaltaista asumistapaa ja tuoda suomalaiseen asumispolitiikkaan lisää todellisia vaihtoehtoja. Liiton tavoitteena on kohottaa omakotiasumisen arvostusta valtakunnallisessa ja kunnallisessa päätöksenteossa sekä linjauksissa. Mitä enemmän meitä jäseniä on, sen paremmin meitä kuunnellaan! 

Liiton kautta saat neuvoja ja hyötytietoa sekä rahanarvoisia etuja. Liity nyt ja ota edut itsellesi!

HUOM! Ennen liittymislomakkeen täyttämistä, otathan yhteyttä yhdistyksen yhteyshenkilöön Ulla-Maija Kallioon p. 050 552 8210.

Perustiedot

Yhteystiedot

Pahaniemen Pientaloyhdistys Ry

Näytä kaikki yhteyshenkilöt

Jäsenmaksu

20 €

Piiri

Suomen Omakotiliiton Varsinais-Suomen piiri ry

Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi

Etuja vakuutuksista

Vakuutusyhtiö POHJANTÄHTI tarjoaa Omakotiliiton Varsinais-Suomen piirin alueen jäsenyhdistysten henkilöjäsenille etuja vakuutuksista.

Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi

RTV: Alennusta tuoteryhmittäin 5-20 %

RTV:n myymälöistä jäsenkorttia näyttämällä alennusta 10-20 % normaalihintaisista tuotteista tuoteryhmästä riippuen. Lisäksi tietyistä tuoteryhmistä -5% alennus myös tarjoustuotteista.

Voimassa toistaiseksi
Voimassa toistaiseksi

Ota enemmän irti jäsenyydestäsi

Paikallisyhdistyksen jäsenenä pääset nauttimaan valtakunnallisen Omakotiliiton monipuolisista jäseneduista. Tutustu liiton jäsenille tarjoamiin etuihin! Linkit ohjaavat Omakotiliiton sivuille.

Ilmakuva kesämökistä järven rannalla.